Laitumelle poikimaan - vai eikö kuitenkaan?

3ea83f5b 61a3 4f64 9c2f 91363d3e6717

Anna-Reetta Mikkonen, kuva

Laidun on yleensä lehmälle hyvä paikka poikia, puhdas ja paljon tilaa. Poikimisen sujuessa ja muun lauman antaessa poikivan olla rauhassa ei ongelmia olekaan. Sen sijaan poikima-avun antaminen, halvauksen hoitaminen tai muut vastaavat tilanteet on helpompi hoitaa navetan rajatummissa tiloissa.

Agrologiopiskelijat Kirsi-Mari Kokkonen ja Minna Ruuska keräsivät pohjoissavolaisilta maitotiloilta tietoa laidunpoikimisiin liittyen. Osalla tiloista laitumelle poikimista suosittiin, erityisesti parsinavettatiloilla ja pienemmissä karjoissa sitä jopa tavoiteltiin. Suhtautumiseen vaikuttivat erityisesti kokemukset laidunpoikimisista, jos ne olivat hyviä, suosittiin tiloilla laitumelle poikimista. Huonot kokemukset saivat tilat välttämään ja ehkäisemään laitumelle poikimisia. Myös sillä oliko kyseessä jo aiemmin poikinut lehmä vai ensi kertaa poikiva hieho, oli merkitystä. Lähes kaikki haastatellut tilat poi'ittivat hiehot mieluummin navetassa.

Haastatteluista koottu Laitumelle poikiminen -raportti on luettavissa kokonaisuudessaan linkkiä napauttamalla.

Laidunnus ylläpitää kulttuurimaisemaa

Koskela7

Etelä-Savossa Sulkavan Lohikoskella Kukka-Maaria ja Jussi Kärjen luomumaitotilan lehmät ja nuorkarja pitävät yllä arvokasta kulttuurimaisemaa. Lohikosken ja Lohilahden kylien väliin Myllytien molemmin puolin jää monipuolinen ja kaunis niittyjen sekä vaihtelevien hakamaiden laaja kokonaisuus. Laitumen lähellä sijaitsee kulttuurihistoriallisesti arvokas Lohikosken vanha mylly ja saha (RKY), jonka toiminta loppui 1900-luvun alussa. Niityllä on ollut aikoinaan muun muassa sahatyöläisten asumuksia. Vaikutelma alueesta on harmoninen ja hyvin perinteinen.

Laidunalue muodostaa hienon kokonaisuuden, jonka perinnebiotooppiarvo on korkea ja alueella on myös suurta maisemallista ja kulttuurihistoriallista arvoa. Tie jakaa perinnebiotooppilaitumet kahteen osaan. Tilan eteläpuolelle jää noin kahdeksan ja tien pohjoispuolelle noin neljä hehtaaria perinnebiotooppilaitumia.

Vaihtelevia maisemia ja harvinaisia kasveja

Eteläpuolen perinnebiotoopit jakautuvat kolmeen osaan, mäntyhakaan, laajaan niittyalueeseen ja rantaniittyyn. Kumpareisessa mäntyhaassa on heinämäinen aluskasvillisuus. Harvinaisimpia siellä havaittuja kasveja ovat niittylaisto, jäkki, mäkiminttu, peurankello, ketoneilikka, kissankäpälä ja näsiä.

Niittyalue on avoin ja kostea ja siellä on enemmän puustoa, harmaaleppiä, mäntyjä, koivuja ja tuomia. Alue on pääosin tuoretta niittyä ja siellä kasvaa muun muassa vadelmaa, villikarviaisia, ukkomansikkaa, heinäratamoa, ketoneilikkaa, huopakeltanoa, ahopukinjuurta ja mesiangervoa.

Rantaniitty on luhtasaravaltainen, lähellä vesirajaa on rahkasammalikkoa ja mäntyjä. Rantaniityltä löytyy luhtakuusiota, keltasaraa ja jäkkiä.

Pohjoispuolella alue jakautuu niin ikään mäntyhakaan sekä kiviseen niittyyn. Mäntyhaan puusto on monimuotoista ja aluskasvillisuus niittymäistä. Maaperä on paikoitellen kosteaa ja aluskasvillisuus paikoitellen rehevää; mesiangervoa, saniaisia, vuohenputkea, ahomansikkaa, käenkaalia ja poimulehteä.

Koskela2

Kivinen niitty on laskeutuva rinne, josta löytyy myös vanha rakennuksen kivijalka. Niityllä on harmaaleppiä ja rehevää niittykasvillisuutta, muun muassa heinäratamoa, ketoneilikkaa, peurankelloa, pölkkyruohoa, kelta-apilaa sekä mäkitervakkoa.

Laiduntamisen lisäksi perinnebiotooppeja on hoidettu harmaaleppiä kaatamalla. Sitä tehdään jatkossakin, jotta puusto laitumella ei mene liian tiheäksi. Pienaukkojen tekeminen on tehokas keino perinnebiotooppien harvennuksissa, alueelle kannattaa jättää isompia lehtipuurunkoja ja lahopuita. Nämä lisäävät hyönteislajiston ja linnuston monimuotoisuutta.

Sananjalan kepittäminen on todettu tehokkaaksi keinoksi sen torjumiseen ja leviämisen estämiseen, kun kuolleet kasvit vielä kerätään ja viedään pois. Kepittämisessä sananjalan varsi lyödään maahan kepillä varren katkeamatta. Kasvillisuudesta erityisesti jäkkiä, kesämaitiaista ja mäkiminttua pidetään silmällä.

Nuorkarja tärkeässä työssä

Perinnebiotoopeilla laiduntaa pääasiassa tilan nuorkarja. Laidunpaine alueilla on sopiva, vain rantalaidunta eläimet voisivat syödä paremmin. Nuorkarjalle ei perinnebiotoopille lisäruokintaa. Ne laiduntavat toukokuusta lumentuloon saakka, mutta perinnebiotoopeilta ne siirretään pois syötävän sieltä ehtyessä ja laidunnetaan ja ruokitaan nurmipelloilla. Tilalla on 32 lehmän lypsykarja sekä nelisenkymmentä päätä nuorkarjaa. Karjassa on itä-, länsi- ja pohjoissuomenkarjaa sekä ayrshireja.

Koskela1

Lehmät laiduntavat toukokuun puolesta välistä lokakuun alkupuolelle. Lehmille on tehty 12 laidunlohkoa, joista yksi on perinnebiotooppilaidun. Lehmät laiduntavat lohkoilla laitumen kunnosta, koosta ja säästä riippuen puolesta päivästä kahteen ja puoleen päivään. Puhdistusniitot tehdään kahdesti kesässä ja aitojen aluset niitetään raivaussahalla tarvittaessa.

Koskela10

 

Tilan monivuotisilla nurmilla kasvaa timoteita, nurminataa, apiloita sekä sinimailasta. Yksivuotisissa kasvustoissa on hernettä, virnaa, ruista ja vehnää. Nurmet uusitaan suojaviljan kautta.

Aidat tehdään lasikuitutolpin ja kahdella langalla, muovisella aitanauhalla ja rautalangalla. Molemmissa kulkee sähkö. Lehmien kulkuväylälle navetan ja laitumen välissä on korkeat siirtoaidat. Kylätien varressa noin kilometrin matkalla on laudasta ja lammasverkosta aita, joka estää eläinten karkaamisen kylätielle.

Vasikat opetetaan sähköpaimeneen ja jauhosangon perässä kulkemiseen jo kolmen kuukauden iässä. Näin laidunsiirrot onnistuvat jatkossa helposti jauhosanko houkuttimena.

Anna-Reetta Mikkonen

Kirjoittaja on Savonia-ammattikorkeakoulun opiskelija, joka on tehnyt työelämäharjoittelun Jalaka -hankkeessa.

Kuvat Kukka-Maaria Kärki

 

Hankkeen toteuttajat

toteuttajat